maanantai 17. maaliskuuta 2014

Makeankarvas pala venäläisille


Ville Ropponen

Krimin venäläiset näyttävät kannattavan liittymistä Venäjään. Krimin tataarit vastustavat. Mistä on kysymys?

- Jos Krimillä syntyisi vakava konflikti venäläisten ja tataarien välillä, Venäjä voisi määrätä Mustanmeren laivaston puuttumaan tilanteeseen, niin sanotusti auttamaan Ukrainaa, ”puolustamaan Venäjän kansalaisia” tai ”rauhanturvaajiksi” alueelle, sanoi Radio Svobodan toimittaja Vladimir Prytyla, kun viimeksi vierailin Krimillä syksyllä 2009.

Hän ei tainnut olla aivan väärässä?

Videolla 26. helmikuuta mellakasta Krimin pääkaupungin Simferopolin parlamentin edessä näkyy miten Krimin tataarien liput aaltoilevat Ukrainan väreissä väkijoukossa; vastapuolella hulmuavat Venäjän liput. Mellakka on Ukrainan uuden hallinnon kannattajien ja vastustajien välinen. Seuraavina päivinä Krimin venäläisten vapaaehtoisjoukot ottavat haltuunsa hallintorakennuksia. Sitten Venäjän sotilaat alkavat miehittää sotilaskohteita. Kyse tuskin on vain Sevastopolin laivastotukikohdan turvaamisesta.

Kansanäänestys alueen asemasta

Krimin aluehallinto järjestää kansanäänestyksen alueen asemasta 16. maaliskuuta. Odottamatta tätä Krimin alueparlamentti jo lähetti Putinille pyynnön liittyä Venäjään. Venäjän duuma toivotti Krimin tervetulleeksi: se valmistelee lainmuutosta, jonka mukaan uudet alueet voisivat liittyä helpommin Venäjään. Krimin kansanäänestyksen tasapuolisuutta tuskin tulevat lisäämään se, että Krim on venäläisten sotilaiden miehittämä tai se, että Krimin uusi pääministeri Sergei Aksjonov valittiin virkaansa venäjämielisten asemiesten vartioidessa parlamentin äänestystä.

Tapahtumat tuntuvat etenevän pikavauhtia, mutta taustalla on vuosien kehitys.

Tilanteessa ovat vaikuttaneet hetkellisetkin syyt: Krimin venäläiset vastustivat Ukrainan uutta kielilakia, joka kumoaisi venäjänkielen alueellisen aseman. Ukraina peruikin kielilain muutoksen. Krimillä näyttää myös liikkuvan pelkoja ”Maidan-aktivistien äärinationalismista ja fasismista”, pelkoja joita Venäjän media on onnistuneesti lietsonut.

Venäläistä vaikutusta

Mutta ovatko kaikki Ukrainan nationalistit ukrainalaisia? Tuskin. Venäläiskansalliset mielialat ovat ainakin Krimillä olleet jo kauan nosteessa. Tälle on sikäli pohjaa, että lähes puolella Krimin venäläisistä on sukujuuria äiti-Venäjällä. Krimiä asutettiin toisen maailmansodan jälkeen siirtolaisilla keski-Venäjältä. Niemimaalle asettui lisäksi paljon NKP:n ja puna-armeijan veteraaneja. Iso osa Krimillä vierailevista turisteista on venäläisiä. Venäläiset yitykset ovat jo vuosia vahvistaneet omistustaan erityisesti Krimin subtrooppisella etelärannikolla.

Venäjän vaikutus on ollut myös suoraa. Viime päivinä on uutisoitu Venäjä jakavan runsaasti passejaan Krimillä. Kuitenkin Venäjä on jakanut niitä paljon jo vuosikausia. Lisäksi Venäjältä on tullut avokätisesti rahoitusta. Esimerkiksi Venäläinen yhteisö, 15 000 jäsenen järjestö, on saanut vuosia rahoitusta Venäjän valtion ohjelmasta ulkovenäläisten tukemiseksi ja säätiöiltä, kuten Moskovan-Krimin rahastosta. Krimillä suosituilla Venäläinen blokki -puolueella ja Venäläinen rintama-vaaliliitolla on vankat yhteydet Venäjälle.

Oranssivallankumouksen jälkeen Krimille perustettiin useita äärivenäläisiä kasakkakuntia. Kahden suurimman kasakkakunnan yhteiseksi jäsenmääräksi on arveltu jopa 10 000. Kasakkakunnilla on yhteyksiä Venäjän Mustanmeren laivastoon ja venäläisiin kasakkakuntiin sekä Krimin poliittisiin järjestöihin.

Äärinationalistien myyttien mukaan Krim on ollut osa Venäjää aina vuodesta 988, jolloin Kiovan Rusin prinssi Vladimir kääntyi kristinuskoon Hersonesissa.

Tataarit heittopussina

Krimin venäläisen tulevaisuuden kannalta kysymysmerkki ovat Ukrainan ja kansainvälisen yhteisön reaktion lisäksi Krimin tataarit. Tataarien keskusjärjestön Mejlisin lausunnon mukaan he eivät aio tunnustaa Krimin aluehallintoa ”Kalašnikovin piippu niskassa”. Venäläiset heiluttelivat tataareille myös porkkanaa ja lupasivat jopa Krimin pääministerin paikan, jos he ryhtyisivät tukemaan kansanäänestystä Krimin asemasta.

- Kansanäänestys tulee olemaan laiton. Alueiden eroaminen Ukrainasta voidaan ratkaista vain koko maan kattavalla äänestyksellä, sanoi Krimin tataarien johtaja, entinen neuvostoajan toisinajattelija Mustafa Jemilev (71) Radio Svobodan mukaan.

Josef Stalinin Keski-Aasiaan pakkosiirtämät tataarit pääsivät palaamaan Krimille vasta Neuvostoliiton kaaduttua 1990-luvulla. Aikoinaan takavarikoitua omaisuutta he eivät ole saaneet takaisin ja elävät nyt usein köyhyydessä. Tataarit kannattivat oranssia vallankumousta, mutta saivat pettyä. Ukrainalaismielisiä oranssijohtajia eivät tataarien ongelmat kiinnostaneet.

Muiden krimiläisten tapaan enemmistö tataareista on äänestänyt viime vuosina Janukovitšin Alueiden puoluetta. Nyt he silti kannattavat Ukrainan uutta hallintoa, Janukovitšin vastustajia.Tataarit eivät luota Venäjään, sillä maa ei ole tunnustanut pakkosiirron laittomuutta. Heillä on myös karvaita kokemuksia venäläisestä nationalismista. Tataarien mukaan Krimin kasakkakunnat provosoivat heitä jatkuvasti. Krimillä on ollut useita mellakoita ja väkivallantekoja vuoden 2006 jälkeen äärivenäläisten ja tataarien välillä.

Epäluulo kytee
 
Jemilevin mukaan tataarit ovat nyt sopineet Kiovan hallinnon kanssa lopettavansa kaikki protestit Krimillä. Venäjälle ei haluta antaa tekosyytä lajentaa toimiaan Ukrainaa vastaan.

Krimillä tataareja on nyt koetettu hyvitellä. Aluehallinto on lupaillut heille aiempaa suurempia oikeuksia. Venäjältä on lennätetty Tatarstanin tasavallan presidentti Rustam Minnihanov tukemaan aluehallintoa ja neuvottelemaan Krimin tataarien kanssa.

- Tämä on iso kuvio. En usko, että Venäjän kiinnostus Ukrainassa rajoittuu vain Krimiin, vaan kiinnostusta on myös Donetskin, Harkovan ja Nikolaevskin lääneihin, arveli Jemilev.

 Hänestä Ukrainan yhtenäisyys ja suvereenisuus on taattava sopimusten mukaan, jotka myös Venäjä on allekirjoittanut.

Kiovan sotilaspoliittisen instituutin tutkija Dmitri Timtšuk on arvellut Krimin tataarien ryhtyvän sissisotaan, jos Venäjä pysyvästi miehittää Krimin. Tätä ei ole helppo uskoa, sillä Krimin tataarien liikkeellä on ehkä pisimmät pasifistiset perinteet entisessä Neuvostoliitossa. Dissidenttiliikkeenä he eivät 45 vuoden aikana kertaakaan turvautuneet väkivaltaan vaatiessaan paluuta Krimille. Muuten tataarit varmasti tulevat tekemään kaikkensa estääkseen Venäjää nielaisemasta Krimiä.

Myytti venäläisten tajunnassa

Krimillä on pitkään ollut erityinen sija venäläisten tajunnassa. Aina valloituksestaan 1783 asti se on ollut kaistale Eedeniä, jossa jo tsarismin aikaan kupli keisarikunnan kerma kesälomilla.

Krim oli toisaalta venäläisille vieras ja eteläinen, Anton Tšehovin sanoin ”kuuma Siperia”, jota oli vaikea sovittaa osaksi venäläiskansallista kertomusta. Venäläisessä kirjallisuudessa Krimistä tuli Pietarin lisäksi yksi vankimmin mytologisoitu paikka. Krimin antiikin kreikkalaisista raunioista etsiskeltiin yhteyttä Hellaaseen ja klassiseen Eurooppaan. Krimin menneisyys tataarikaanikuntana innoitti myös orientalistisia mielikuvia, joiden tunnetuin toteuma on Aleksander Puškinin runoelma Bahtshisarain suihkulähde (1822).

Unelmien mustameri

Neuvostoliitossa jokainen kansalainen unelmoi matkasta Mustallemerelle. Turhaan ei liittoutuneiden suurvaltakongressia pidetty sodan aikana 1944 juuri unelmien Jaltalla. Krimillä sijaitsi myös kulttuuriväen sanatorioita, joissa taiteilijat tapasivat toisiaan vapaammin. Ja siellä filmattiin paljon neuvostoelokuvan klassikoita.

Krimin erityissija venäläissukupolvien mielessä ilmenee esimerkiksi Vasili Aksjonovin romaanissa Krimin saari (1981). Siinä Krim on itsenäinen markkinatalousdemokratia, ”maailman synnin ja hulluuden mekka”. Romaanin lopussa Neuvostoliitto miehittää Krimin.

Fakta: Monikulttuurinen niemi

- Krimin kahdesta miljoonasta asukkaasta 60 prosenttia on venäläisiä, 23 prosenttia ukrainalaisia ja 13 prosenttia tataareja.

- Niemimaan historia on hyvin monikulttuurinen. Menneisyydessä siellä ovat vaikuttaneet kreikkalaiset, italialaiset, juutalaiset, tataarit, karaimit, armenialaiset, bulgarialaiset, puolalaiset, ukrainalaiset ja venäläiset. Slaavit nousivat enemmistöksi Krimillä vasta 1800-luvun lopulla. Venäläisten osuus ei noussut yli 45 prosentin ennen krimintataarien pakkosiirtoa 1944. Pakkosiirron aikana menehtyi 25-45 prosenttia tataareista.

- Krim oli osa Venäjää vuodesta 1783 vuoteen 1921, jonka jälkeen se oli autonominen neuvostotasavalta vuoteen 1945, jolloin se liitettiin taas Venäjään. Vuonna 1954 puoluejohtaja Nikita Hrustsev siirsi Krimin Ukrainan neuvostotasavallalle.


Artikkeli on ilmestynyt Kansan Uutisten Viikkolehdessä 14.3. 2014 ja saman lehden internet-sivuilla 16.3.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Takaisin Krimille

Kertauksen vuoksi julkaisen artikkelin matkakirjastani Krimin niemimaa (Savukeidas 2010). Krimintataarien nykyistä asemaa käsittelevästä artikkelista näkee, että nyt käsillä oleva Krimin kriisi oli jossain määrin ennustettavissa jo tuolloin. Taustat erottuivat selvästi, jos ne halusi nähdä ja uskoa. Haastattelut artikkelia varten on tehty syksyllä 2008.
---------------------

Takaisin Krimille


Kuudes marraskuuta 2007 Krimin vuorille oli satanut metri lunta. Jaltan lähellä Ai-Petrin ylätasangolla seisoi 50 krimintataaria. Tataariyrittäjä Ernest Mustafayevin maa-aluetta, jonka Jaltan oikeus oli määrännyt takavarikoitavaksi, oli päätetty puolustaa. Tästä ei peräännyttäisi. Pakkanen raksui 10 asteessa.

Paikallisten tataarien toimeentulo on riippuvainen pienyrittäjyydestä turistien suosimalla Ai-Petri-vuorella. Tilanne kuumentui, kun lähes 900 miliisiä tunkeutui vuorelle KaMAZ-kuorma-autojen, kolmen panssariajoneuvon ja kahden puskutraktorin tukemana. He eivät olleet matkalla Mustafyefin maalle, joka oli pääosin tyhjää hevoslaidunta, vaan jyräämään viereisen alueen ravintolat ja matkamuistomyymälät. Tataarit sulkivat tien makaamalla autojen edessä.

"Huusin miliiseille, että he toimivat laittomasti, mutta erikoisjoukot ympäröivät meidät. Yritimme neuvotella, mutta miliisit hakkasivat meidät henkihieveriin. Jotkut murtautuivat pakoon ja heitä ammuttiin", kertoo Ahtem Chiygoz, 43, yksi Ai-Petrillä olleista tataareista. Hän on krimintataarien keskusjärjestön Mejlisin Bahtšisarain osaston johtaja ja politologi. Puhuessaan teräväkatseinen mies liikehtii, pälyilee ympärilleen ja polttaa ketjussa. Ai-Petrillä tataarit olivat valmistaneet Molotovin koktaileja, mutta Chiygoz kielsi niiden käytön.


Chiygozin mielestä konfliktin käynnistäjänä oli venäläinen yrittäjä, joka halusi haltuunsa kyseisen alueen Ai-Petriltä. Yrittäjä oli ostanut Jaltan oikeudesta päätöksen, joka sai miliisin liikkeelle.


Ravintolat ja myyntikojut tuhottiin puskutraktoreilla. Piestyt tataarit saivat maata tunnin pakkasessa ennen matkaa putkaan. Edes luodeista haavoittuneet eivät saaneet lääkäriapua kuin vasta tuntien päästä Jaltalla.


Seuraavana päivänä tataarit tuomittiin oikeudessa ilman puolustusasianajajaa 15 päivän vankeuteen miliisin vastustamisesta. Paikallispolitiikot ja myös Ukrainan vara-pääministeri Kuzmuk kiittelivät miliisiä, jonka toimet saivat myös valtamedian ja yleisen mielipiteen tuen. Myöhemmin operaatiota johtanut Krimin miliisijohtaja silti erotettiin.


Mejlisin lippu liehuu


Ensi kerran tutustuin krimintataareihin, kun törmäsin kesällä 2002 Krimin vuorilla läkkipellistä kyhättyyn tilapäiskylään. Monenlaista on tapahtunut sittemmin. Mutta kuinka paljon tataarien tilanne on kohentunut?


Kun bussi kaartaa Krimin pääkaupungista Simferopolista Bahtšisarain tielle, esiin nousee vuori ruskeita tiiliä. Maantien viereen halutaan rakentaa moskeija, mutta Simferopolin kaupunki on vuodesta 2004 jarruttanut rakennusluvan myöntämistä. Järjestettiin tempaus: jokainen Krimillä asuva tataari toi puolen euron arvoisen tiilen moskeijaa varten - 280 000 tiiltä.


Tiiliskivimassan reunalla lepattaa Mejlisin lippu. Lipussa on sinisellä pohjalla keltainen abstrahoitu höyryveturi. Se symboloi sűrgűniä eli pakkosiirtoa, jonka neuvostodiktaattori Stalin määräsi toukokuussa 1944. Yhteistyöstä natsien kanssa syytetty tataarikansa ahdettiin karjavaunuihin ja rahdattiin Keski-Aasiaan. Kuljetuksen ja ensimmäisen karkotusvuoden aikana 240 000 tataarista kuoli lähes puolet. Tataarit rehabilitoitiin vuonna 1967, mutta vasta Neuvostoliiton romahdettua he pääsivät palaamaan Krimille.


Tataarien asema yhä epäselvä


Bahtšisarain kuudennessa kaupunginosassa helottaa syksyinen aurinko. Tuuli tuo kypsän viikunan tuoksun. Mustafa Jemilev, Mejlisin puheenjohtaja, tulee käsi ojossa vastaan kääntyessämme tieltä pihaan. Lyhyt, hoikka mies hymyilee etäisesti. Ei uskoisi, että hän on istunut 17 vuotta neuvostovankiloissa ja kestänyt kidutusta.


”Paluun jälkeen merkittäviä poliittisia askelia ei ole otettu, paitsi että perustimme kesäkuussa 1991 oman parlamentin, kurultain”, Jemilev huokaa. Mejlis koostuu kurultain keskuudestaan nimittämästä hallituksesta sekä palkatuista työntekijöistä.


Ukraina salli tataarien palata, mutta on jättänyt kysymyksen heidän asemastaan puolitiehen. Yhtään lakia, joka parantaisi krimintataarien asemaa ei säädetty 17 vuoden aikana. Pöydälle on jäänyt esimerkiksi laki pakkosiirrettyjen kansojen oikeuksista. Tataarit saavat odottaa Ukrainan kansalaisuutta pitkään, eikä asuntoa ole tarjolla kaikille. Ukraina ei kohtele tataareja paluumuuttajina, vaan siirtolaisina. Virallisesti 60 prosenttia tataareista on työttömiä.


”Koska tataarit eivät työskennelleet Krimin kolhooseilla, he eivät 1990-luvun yksityistämisessä saaneet lainkaan maata”, Jemilev selittää. Asuntojen hinnat olivat korkeat, jos tataareille kukaan halusi myydä. Rakentaakseen talon tataarit valtasivat maata, tavallaan laittomasti. Valtaosa krimintataareista on asettunut Krimin sisä-ja pohjoisosiin, sillä etelärannikon turistialueelle heitä ei ole tahdottu päästää.


Ukrainan yksityistämistä koskevien lakien mukaan jokainen kansalainen on oikeutettu saamaan veloituksetta 10-25 aaria valtion maata riippuen siitä asuuko kaupungissa vai maaseudulla. Krimillä lakia ei noudateta, iso osa maasta odottaa yhä yksityistämistä. Valtion maata saa kuitenkin vain lahjusten avulla.


Tataarit ovat vaatineet takaisin vuonna 1944 takavarikoituja maita ja korvausta viedystä omaisuudesta, mutta Ukraina ei suostu neuvottelemaan asiasta. Oranssi vallankumous ei muuttanut asennetta. Jemilevin mukaan Mejlisin vaatimukset ovat nyt lientyneet: ”Emme vaadi enää korvausta, haluamme vain elää Krimillä”.


Jemilev istuu tätänykyä myös Ukrainan parlamentissa Naša Ukrajina (Meidän Ukraina) -puolueen kansanedustajana. Presidentti Viktor Juštšenkoa hän ei ole saanut kiinnostumaan krimintataareista.


Uzbekistanissa kotiinpaluuta eli avdetia odottaa yhä 150 000 tataaria. Paluu on hidastunut, sillä talon myynnistä saatavat rahat riittävät tuskin edes matkaan Krimille.


Asuinolot, juoksevan veden, sähkön ja kaasun puute, tataarien mitätön edustus virkakoneistossa, Jemilev listaa tataarien ongelmia. Ilman Soros-säätiön ja Turkin valtion TIKA-säätiön avustuksia tataarit eivät selviäisi, sillä Ukrainan apu on pientä. Kun työtä ei löydy, tataarit sinnittelevät perustamalla pienyrityksiä. Bahtšisarain vanhan kaupungin kapeilla kujilla piisaa tataarien ravintoloita ja kauppoja. Tataareja toimii lisäksi torimyyjinä ja autokuskeina. Perinteiset ammatit maanviljely, viininviljely ja lampaidenhoito eivät enää kannata. Huhujen mukaan jotkut elättävät itsensä myös salakuljetuksella tai huumekaupalla.


"Tärkeämpää kuin talousvaikeuksien voittaminen on silti oikeuksiemme kohennus. Jos olisimme halunneet vain elää mukavasti, olisimme jääneet Uzbekistaniin", Jemilev täräyttää.


Minareetista kaikuu taas rukouskutsu. Krimintataarien sunnalainen islam näyttäytyy maltillisena. Muutamat seudulla liikkuneet ääri-islamilaiset saarnaajat eivät ole juuri saaneet kannatusta.


Jemileviä huolestuttaa assimilaation eteneminen: Krimillä venäjä on käytetyin kieli, vaikka ukraina on ainoa virallinen kieli. Krimintataarinkielisiä kouluja on vain 14, ja tataarinkielinen media on lapsenkengissään.


"Krimintataarin tulisi saada virallisen kielen asema", Jemilev vaatii.


Nykyhetken tärkein poliittinen haaste on luoda krimintataareille kansallinen autonomia, jossa alkuperäiskansan oikeudet olisi taattu, painottaa Jemilev. Pelkkä kulttuuriautonomia ei riitä. Krimintataarit haluaisivat lisäksi oikeuden päättää asuinalueidensa luonnonvarojen käytöstä.


Ukrainan valtio suhtautuu Mejlisiin kuin kansalaisjärjestöön. Vuonna 1999 Mejlisille annettiin krimintataarien neuvoston asema Ukrainaan presidentin alaisuudessa. Mejlis haluaisi enemmän, lainmukaisen aseman krimintataarien virallinena edustuselimenä.


Krimin nykyinen autonomia on alueellinen ja koskee lähinnä kriminvenäläisiä. Monet heistä ovat armeijan ja kommunistisen puolueen entisiä työntekijöitä, jotka saivat neuvostoaikoina etuoikeuden asuntoihin Krimillä. Kun väitettä vuosikymmenet neuvosto-Krimillä toitotettiin, usean kriminvenäläisen mielessä elää yhä käsitys tataareista natsien kätyreinä.


Tataarit ja äärivenäläiset vastakkain


Puhuessaan kohtelustaan Krimillä tataarit käyttävät yhä useammin sanaa apartheid. Ennen tataarit saivat kamppailla oikeuksistaan vain paikallisviranomaisten kanssa. Vuonna 2005 kuvaan tulivat äärivenäläiset kasakkajärjestöt. Krimin kasakkakuntaan kuuluu eri arvioiden mukaan 6000-10 000 jäsentä, Rekisteröidyllä kasakkaliitolla on tuhat jäsentä, muut järjestöt ovat pieniä. Kahdella suurimmalla kasakkajärjestöllä on suhteita Venäjän Mustanmeren laivastoon Krimillä sekä venäläisiin kasakkajärjestöihin. Sabotaasia on tehty paljon: moskeijoita töhritty, satoja tataarihautoja tuhottu – viimeksi keväällä 2008. Ja ihmisiä on hakattu.


Lähdemme Lomonosova ja Budenovogo-katujen risteykseen Bahtšisarain uuteen kaupunkiin, joka edustaa elementtitaloineen neuvostotyyliä. Tällä Aziz-nimisellä alueella tapahtui pari vuotta sitten yksi viime vuosien pahimmista etnisistä konflikteista Krimillä.


Neuvostoaikana paikalta tuhottiin moskeija ja hautoja – tilalle rakennettiin tori. Pakkosiirron jälkeen Krimillä yritettiin siivota kaikki jäljet tataareista pois. Hautausmaita ja rakennuksia tuhottiin – niiden kivistä saatettiin rakentaa esimerkiksi yleisiä käymälöitä.


Palattuaan Krimille tataarit vaativat Azizia itselleen, mutta se yksityistettiin torikauppiaille. Kun tataareja ei kuunneltu, aktiivit lopulta valtasivat ja sulkivat torin elokuussa 2006. Tataarien ja venäläisten mielenosoitukset ravistelivat kaupunkia. Elokuun 12. päivänä Bahtšisaraihin saapui 400 äärivenäläistä kasakkaa, jotka hyökkäsivät usean sadan tataarin kimppuun. Tapeltiin kivin ja aidanseipäin seuraavaan päivään asti. Vasta sitten miliisi saapui ja ampui kyynelkaasua joukkoon. Yhteenoton jälkeen tori siirrettiin, ja tataarit saivat alueen.


Jemilevin mielestä tataarit vain puolustautuivat. Hän on silti huolissaan tataarinuorisosta. Kovan linjan kannattajat koettavat uskotella nuorille, että voimalla saatiin tuloksia. Tataarien pitää kuitenkin saavuttaa oikeutensa avoimesti ja laillista tietä, Jemilev painottaa.


Päällisin puolin tunnelma on Bahtšisaraissa rauhoittunut. Kaupungin itälaidalla kytee silti uuden konfliktin mahdollisuus. Mejlis jälleenrakentaa sinne medresseä, uskonnollista koulua. Vieressä sijaitsee tataaripyhimysten hautoja ja 1900-luvun alun intellektuellin Ismail Gasprinskin hauta. Tuntoja on kiristänyt se, että läheinen ortodoksinen Uspenskin luostari tavoittelee tataareille pyhää aluetta.


”Meitä yllytetään kostamaan loukkaukset, mutta kieltäydymme. Jos väkivaltaa käytetään, sivulliset kärsivät aina. Väkivalloin ei voi saavuttaa pysyviä tuloksia. Krimintataarien kansallisen liikkeen tärkein periaate on aina ollut väkivallattomuus”, Jemilev vannoo.


Neuvostoaikana monet tataariaktiivit istuivat vankilassa. Monet kuolivat, mutta he pitäytyivät pasifismissa.


Jemilevin mukaan kasakkajärjestöt ovat poliittinen projekti, jonka tarkoitus on horjuttaa Krimin tasapainoa. Kasakoiden tiedetään saavan osan rahoituksestaan Venäjältä, muun muassa Moskova-Krim-rahaston kautta.


”En ymmärrä miksei Ukraina yritä rajoittaa kasakoiden väkivaltaa. Tataarit olisivat Kiovalle paras liittolainen. Kannatamme Krimin säilymistä Ukrainan osana, samoin kuin EU:ta ja Natoa.”


Venäjän tiukentuva vaikutus


”Monet kriminvenäläiset uskovat, että Venäjä vielä ottaa Krimin takaisin joko sotilaallisesti tai taloudellisin keinoin. Tällä hetkellä 30 prosenttia Krimin kiinteistöistä on Venäjällä asuvien venäläisten käsissä”, vakuuttaa ihmisoikeusjuristi Nadir Bekirov.


Hänen mukaansa Venäjä on jakanut passejaan Krimillä vuosikausia, vaikka Ukraina heräsi tapahtuneeseen vasta kesällä 2008. Valtaosalla kriminvenäläisistä on Venäjän passi, Bekirov uskoo.


Bekirov kirjoittaa säännöllisesti raportteja krimintataarien tilanteesta YK:n ihmisoikeuskomissiolle. Hänen mukaansa krimintataareja kohtaan tapahtuu joka vuosi kolmesta viiteen isoa väkivallantekoa.


Vuosikausia Mejlisissä työskennellyt Bekirov on toiminut myös Jemilevin avustajana. Vuonna 2007 hän jätti Mejlisin.


”Mejlis on pitkään rikkonut periaatteitaan vastaan. Sen johto ei enää edusta krimintataareja, vaan on Kiovan talutusnuorassa”, Bekirov kritisoi.


Hänen mukaansa krimintataarit eivät ole koskaan luopuneet vaatimuksestaan saada takaisin vuonna 1944 takavarikoitu maa ja omaisuus.

Korvauskysymys ei ole levinnyt kansainväliseen tietoisuuteen, vaan se on jäänyt krimintataarien ja Ukrainan väliseksi. Kansainvälisen yhteisön tulisi painostaa Ukrainaa selvittämään tataarien ongelmat, Bekirov vaatii. Euroopan pitäisi näyttää Ukrainalle, ettei maata oteta EU:hun eikä Natoon ennen kuin tataarikysymys on ratkaistu.





lauantai 8. maaliskuuta 2014

Saksalainen rikoskirjallisuus luotaa moraalia

Saksasta tuntuu nyt tulevan kaunokirjallisia ovia kovasti koputtelevaa rikoskirjallisuutta. Esimerkiksi Andrea Maria Schenkel (s. 1962) kirjoittaa lakonisia, usein tositapauksiin perustuvia rikosromaaneja, jotka luotaavat kiinnostavasti ihmisyhteisöjen moraalia. Osin samoilla linjoilla näyttää liikkuvan Ferdinand von Schirach (s. 1964). Häneltä suomennettu Syyllisyys on 15 novellin tiukka nippu. Siitä rakentuu pieni tutkielma rikoksesta, oikeudenkäytöstä, moraalista ja etiikasta.

Syyllisyys muistuttaa jonkin verran Schirachin esikoiskokoelmaa Rikoksia (2011), mutta nyt mukana on rotevammin kirjallista tyylittelyä ja mustaa huumoria. Novellien kertojana on kirjailijan itsensä näköinen lakimies; Schirach työskentelee puolustusasianajana rikosoikeudenkäynneissä. Selvästi tarinoihin on ammennettu tosielämästä, mitä korostaa monen novellin dokumentaristinen ote.

Rikos ja rangaistus ovat monimutkaisia asioita, tietää Schirach. Avaustarinassa ”Kansanjuhla” orkesterin soittajat raiskaavat julmasti 17-vuotiaan tarjoilijatytön. Yhdeksästä muusikosta kahdeksan on syyllisiä, mutta kuka tahansa heistä saattaa olla syytön, hän, joka soitti poliisin. Mitä ihmettä oikeudenkäynnissä tapahtuukaan?

Novellissa ”Lapset” kunnollista aviomiestä syytetään lasten hyväksikäytöstä. Myöhemmin kuitenkin paljastuu, että pikkutytöt keksivät tarinan. Avioeron ottanutta vaimoa mies ei saa takaisin.

Schirachin minimalistinen tyyli kelpaisi Dashiell Hammettillekin. Schirach ei yritä väkisin paisuttaa tarinaa tiiliskiveksi lukuromaaneja janoavalle yleisölle, vaan piirtää terävin nopein vedoin esiin olennaisen. Monessa tiiviistä novelleista on pienoisromaanin ainekset. Osa lyhyistä kertomuksista on tosin ennalta arvattavampia. On mafiajuttu, kyllästyneen kotirouvan kleptomanian kuvausta, synkkää sukurasitusta ja huumekauppaa.

Novellit liikkuvat kaikissa saksalaisen yhteiskunnan kerroksissa. Myös maahanmuuttajahahmoja esiintyy. Tarinoissa siirtolaistaustan, huono-osaisuuden ja rikosten tekemisen tai niiden uhriksi joutumisen välillä on usein yhteys. Oikeusjärjestelmä ei aina ota huomioon kulttuurieroja.

Parissa tarinassa Schirach tyylittelee reilummin kaunokirjallisilla sävyillä. Esimerkiksi novellissa, jossa koulupoikaa kidutetaan illuminaattien nimissä, on keskiaikaisen kauhun mausteita. Loppupuolen tarinoissa narskuu korkkiruuvin kieroa huumoria. Juoneltaan nasevin kertomus on elokuvakerrontaa muistuttava ”Avain”. Siinä saksalaisten ja venäläisten rikollisten huumekaupat juuttuvat farssimaisiin rattaisiin tanskandoggin nielaistessa tärkeän avaimen. Ei ihme, että Schirachin esikoisteoksesta on jo ehditty tehdä elokuva ja tv-sarja.

Kuka meistä on syytön, kuka syyllinen? Voiko rikoksen tekijää ymmärtää? Schrirachin tarinoissa usein voi, vähintään jotenkin. Uhritkaan eivät aina ole syyttömiä, vähän samoin kuin Schirachin suomennetussa romaanissa Collinin tapaus (2013). Esimerkiksi eräs tapettu mies oli hakannut vaimoaan vuosikausia. Joskus syylliset taas ovat uhreja, kuten isän ystävän raiskaama 14-vuotias tyttö, joka ei tiedä tulleensa raskaaksi ja jonka vauva hukkuu vessaan vahingossa. Toisinaan laki ja moraali ovat ristiriidassa. Lopullinen kannanotto jätetään silti aina lukijalla.

Ferdinand von Schirach: Syyllisyys. (suom. Raija Nylander). Rikoskertomuksia. Atena 2014.


Ville Ropponen


Kritiikki on ilmestynyt HelsinginSanomissa 8.3.2014.


Töyssyinen polku demokratiaan

Poliittinen muutos sähköisti kolme entistä neuvostotasavaltaa vuosituhannen alussa. Georgiassa tapahtui Ruusuvallankumous 2003, Ukrainassa Oranssi vallankumous 2004 ja Kirgisiassa Tulppaanivallankumous 2005. Vuosikymmen myöhemmin alkaa olla mahdollisuus arvioida, kuinka todellisia parannuksia ”värivallankumoukset” saivat aikaan.

Odotukset pikamarssista toimivaan demokratiaan olivat varsinkin länsimaissa korkealla, mutta edistyminen on ollut kivikkoista. Reportaasikirjassaan Kuinka kallis vapaus Anna-Lena Laurén arvioi uudistusten onnistumista.

Diktatuurin perinnön lisäksi entiset neuvostomaat ovat saaneet painia epävakauden, korruption ja talousongelmien kanssa. Kaikissa kolmessa maassa on noussut esiin yksiniittinen nationalismi.

Georgiassa presidentti Mikheil Saakašvilia on kiitetty poliisin puhdistamista, valtion vahvistamisesta ja korruption vähentämisestä. Vallan keskittyminen sen sijaan aiheutti huolta jo vuosia sitten. Georgian oppositiossa ja osassa älymystöä oltiin myös sitä mieltä, että Saakašvili meni Venäjän ansaan hyökätessään separatistiselle alueelle Etelä-Ossetiaan 2008.

Ukrainan presidenttinä 2005–2010 toimineen Viktor Juštšenkon epäonnistuminen on selkeämpi. Oranssi vallankumous tuotteistettiin, ja oranssit aktivistit uivat mukaan hallintoon kahmiakseen etuja. Kumous vesittyi korruptioon sekä uudistusten näennäisyyteen. Käydessäni syksyllä 2008 Krimillä tuli selväksi, ettei Juštšenkon politiikka vakuuttanut Ukrainan vähemmistöjä.

Kirgisia on Keski-Aasiassa eräänlainen demokraattinen poikkeus. Laurénin mukaan perusongelmat – korruptio ja heikko keskusvalta – eivät silti ole poistuneet. Kirgisian hallitus reagoi vain vaillinaisesti, kun Ošin alueella puhkesi etnisiä taisteluja 2010.

Vallankumoukset vaikuttivat myös maiden ulkosuhteisiin. Georgia heilahti Yhdysvaltain liittolaiseksi, mutta on nyt palaamassa tasapainottelemaan Venäjän ja lännen välille. Ukraina on nojannut välillä EU:hun, mutta useammin Venäjään. Kirgisialla on ollut sijaintinsa takia läheisin side Venäjään.

Laurén on kriittinen Georgian pääministerinä runsaan vuoden vaikuttanutta miljardööri Bidzina Ivanišvilia kohtaan. Ivanišvili vetäytyi syksyllä 2013 ja luovutti pääministerin viran oman Georgialainen unelma -puolueensa Irakli Garibašvilille. Maan presidentiksi valittiin syksyllä 2013 toinen Ivanišvilin puoluetoveri, Giorgi Margvelašvili. Henkilövaihdoksista huolimatta Ivanišvililla säilyy siis vahva asema.

Juštšenkon jälkeen Ukrainan presidentiksi noussut, autoritaarinen Viktor Janukovitš joutui vaikeuksiin, kun selän kääntäminen EU:lle johti laajoihin mielenosoituksiin Kiovassa. Mutta mitkä ovat vaihtoehdot? ”Kaasuprinsessana” tunnettu nykyinen poliittinen vanki Julia Timošenko tuskin olisi parempi presidentti. Janukovitšin piirit saattavat taloussyistä olla jopa EU-myönteisempiä kuin enemmän idänkauppaan nojaavat Timošenkon piirit. EU:n vaatimat oikeusvaltio, demokratia ja poliittisten vankien vapautus eivät kuitenkaan ole Janukovitšin mieleen.

Ukrainan oppositiosta voi nousta uusia johtajia, kuten nyrkkeilijä Vitali Klitško, mutta on epäselvää, miten pitkälle hänen kannatuksensa riittää. Oranssi vallankumous näytti ukrainalaisille ainakin sen, että he voivat vaihtaa johtajiaan.

Kaikkialla entisessä Neuvostoliitossa politiikka näyttää kytkeytyvän persoonallisuuksiin pikemmin kuin poliittisiin aatteisiin. Lisäksi demokratisoituminen on sidoksissa talouspolitiikkaan, kuten tuloerojen kaventumiseen – seikka jota Laurén ei koskettele. Ilman tarpeeksi laajaa keskiluokkaa tuskin voi syntyä useita vahvoja eturyhmiä eli perustaa, josta monipuoluejärjestelmä ja oikeusvaltio versovat.

Anna-Lena Laurén: Kuinka kallis vapaus (Teos 2013)

Ville Ropponen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija.

Kirjatutka on ilmestynyt Ulkopolitiikka-lehdessä 1/2014.


maanantai 3. maaliskuuta 2014

Tietokirja Krimin niemimaasta

Euroopan reuna, helpon ja auringontäytteisen elämän Krimin niemimaa on Eurooppa pienoiskoossa. Kulttuurien risteysasemalla ovat vuosisatojen kuluessa sekoittuneet lukemattomat eri kansat ja kulttuurit. Simferopol, Sevastopol ja Krimin helmi, Jalta, rantabulevardien ja ilotulitusten ihmeellinen kaupunki, ovat kiehtoneet eurooppalaisia vuosisadasta toiseen.

Krim on kadotettu tataarien kotimaa, sosialististen reliikkien ja upeiden rantojen outo mosaiikki, joka tukkiutuu lumesta ja kuivuu helteestä, ja bussiaseman kahvilassa voit kuulla neuvostoajan ikivihreän balladin, katsella miten varpuset ...lähtevät lentoon. Krimin niemimaa on enemmän kuin matkaoppaalta voi odottaa. Se on ensimmäinen laaja Krimiä koskeva tietopaketti sekä alueen historian, kulttuurin ja politiikan syväluotaus". http://www.savukeidas.com/krim
 
 
Kuva: "Krim on kadotettu tataarien kotimaa, sosialististen reliikkien ja upeiden rantojen outo mosaiikki, joka tukkiutuu lumesta ja kuivuu helteestä, ja bussiaseman kahvilassa voit kuulla neuvostoajan ikivihreän balladin, katsella miten varpuset lähtevät lentoon. Krimin niemimaa on enemmän kuin matkaoppaalta voi odottaa. Se on ensimmäinen laaja Krimiä koskeva tietopaketti sekä alueen historian, kulttuurin ja politiikan syväluotaus". http://www.savukeidas.com/krim

Teräkseen taittuneet modernismin sarvet

  Georgialaiset modernistit uudistivat taidetta 1900-luvun alussa. Taivaansinisten juomasarvien tarjoama pulppuava malja virkisti kirjallist...