lauantai 19. huhtikuuta 2014

Georgiassa vuoret laulattavat

Georgia, pieni Etelä-Kaukasian maa, on rikas kulttuurivaikutteista. Erilaisia maisemia löytyy Kakhetian viinitasangoilta Mustanmeren rantoihin ja etelän luolaluostareihin. Pääkaupungissa Tbilisissä Eurooppa ja Aasia yhdistyvät ainutlaatuisesti.

Ville Ropponen

Neuvostoaikoina Georgia oli turismin keidas, jonne neuvostokansalaiset ja ulkomaalaisetkin matkustivat kilvan. Levottoman 1990-luvun jälkeen matkailijat ovat pikkuhiljaa palaamassa Georgiaan.

Ehkä vaikuttavinta maassa on yli 5000 metriin kohoava majesteettinen Kaukasusvuoristo. Vuorilta löytyy villiä kauneutta, omaleimaisia kyliä sekä myyttien ja kirjallisuuden kaikuja.

Siirtymä lokakuisesta Tbilisistä, jossa leninkileidit ja trendipellet tepastelevat +25 asteen auringossa, Svanetian Mestiaan on melkoinen. Mestiassa mies hakkaa pääkadulla lehmänruhoa vesurilla palasiksi, katoilla on jääriite, mutaa on polviin asti, ja ympärillä kohoavat lumihuippuiset vuoret.

Takana on 10 tunnin reittitaksimatka serpentiiniteillä. Venyttelemme Mestian keskustassa, jonne on pykätty italialaistyylinen piazza – paikallisten suureksi huviksi. Piazza liittyy turismiin panostamiseen, joka alkoi edellisen presidentin Mikheil Saakašvilin aikana. Vielä 1990-luvulla Svanetiassa oli vähän matkailijoita, tavan mukaan muualta tulleet kun usein ryöstettiin. Tilanne muuttui 2000-luvulla. Svanetiaan vedettiin uusi, aiempaa turvallisempi tie, ja Tbilisistä on nyt jopa lentoyhteys.

Hirsitalojen ja niiden kyljessä kohoavien kymmenien muinaisten puolustustornien kylä muuttuu hiljalleen. Joka puolella kehitetään kotimajoitusta tai rakennetaan hotelleja, tuliterä Historian ja Kulttuurin museo seisoo kymen partaalla.

Villissä Svanetiassa

Kiipeämme erääseen puolustustorneista. Huipulta avautuu näkymä yli laakson. Tornit on rakennettu vihollisen torjumista varten, mutta myös sukujen välisen vihanpidon pakopaikoiksi. Ja hyvin svanit pitivät rivinsä: tänne eivät edes mongolit päässeet tunkeutumaan.

Muualta Georgiasta on usein sotien aikana kuljetettu Svanetiaan tärkeitä ikoneita ja taideaarteita turvaan. Svanetia on saanut aseman Georgian alueista georgialaisimpana, jossa ikivanhat perinteet sinnittelevät. Svanit puhuvat omaperäistä georgian kielen murretta, jota esimerkiksi tbilisiläiset eivät kunnolla ymmärrä. Seudulla on kukoistanut myös oma kirkkotaiteen suuntaus.

Illalla sataa räntää. Majapaikassamme on yllättäen wifi-yhteys. Selaamme internetiä ja nautimme svanetialaisesta keittiöstä: frisbeen kokoinen lihapiirakka kubdar ja sulguni-juustolla höystetty perunamuusi elarji huuhdotaan alas chachalla, viinalla, joka viinirypäleen asemesta tehdään täällä homeisesta leivästä.

Äkkiä pimenee. Emme menetä tajuntaamme, vaan kylästä on vain mennyt sähköt, katkoja on usein. Se ei tahtia haittaa, kun sukellamme petiin: tiedossa on aikainen nousu.

Uni karisee silmistä seuraavana aamuna viimeistään, kun kuskimme Merab kaasuttaa nelivetoautoaan ylös mutaista mutkatietä. Olemme matkalla Euroopan korkeimpaan asuttuun kylään Ushguliin (2200 m). Kylä on Unescon maailmanperintökohde. Rinteillä ruska on parhaassa terässä: korpi hehkuu keltaista, oranssia, vihreää, koivua, pihlajaa, kuusia.

Merab ääntää venäjää vahvalla aksentilla. Hänet tavatessaan ymmärtää miksi matkaoppaat varoittelevat: älä ikinä loukkaa svanetimiestä. Kuskimme herättää vaistomaista kunnioitusta, ja hyvin hän pitää autonsa keskellä tietä, vaikka mennään ylös ja alas – ja kerran poikki tien yli pärskyvän puron, vesi syöksyy vieressä pohjattomaan rotkoon.

Ylhäällä Ushgulissa

Ushgulin kylä ponnahtaa esiin puolustustorneineen. Ohitamme niityllä lepäilevät lammaspaimenet ja vanhuksen, joka leikkaa viikatteella heinää lähes pystysuoralla vainiolla. Lähtiessämme kolme tuntia myöhemmin hahmot ovat yhä samalla paikalla, tekemässä samaa.

Ushgulissa aika pysähtyy. Kiivas joki syövyttää tietään läpi kylän. Kivitalojen välissä pujottelevat ihmeelliset kujat ovat täynnä mutaa ja siansontaa. Ympärillä vipeltää ja röhkii. Siat ovat pitkäkarvaista svanetialaista rotua, lähempänä villisikaa. Taivas riippuu vuorten yllä, lumiraja loistaa.

Paria paikallisten avaamaa kahvilaa lukuunottamatta kylässä eletään perinteisesti. Tai ei aivan: ovela gruusialaisvanhus on pykännyt oman museon. Talon toisessa kerroksessa avautuu salintapainen, jonka vetonauloja ovat seinälle nostettu sianrakko, Stalinia esittävä juliste, täytetty vuohi ja kiipeilyvälineitä, jotka kuulemma kuuluivat legendaariselle vuorikiipeilijä Mikheil Ghergianille.

Ostamme svanetialaista suolaa. Se on 13 yrtistä ja vuorisuolasta tehty mausteseos. Tarinan mukaan seos syntyi, kun svanit muinoin lisäsivät suolaan yrttejä tehdäkseen siitä painavampaa ja saadakseen näin paremman hinnan.

Gruusian sotilastiellä

Jahtaamme vuoria myös matkalla Tbilisistä pohjoiseen pitkin kuuluisaa Gruusian sotilastietä. Se seuraa vanhaa valloittajien ja kauppiaiden reittiä Kaukasuksen yli Venäjän puolelle Vladikavkaziin. Rinteiden vainiot hehkuvat vihreinä. Vuoristoa täplittävät kylät. Loputtomat lammaslaumat määkivät. Tie kulkee ylimmillään Ristisolassa (2379 m).

Yksi Georgian korkeimmista huipuista Kazbek (5047 m) näkyy edessä. Vuori on verhoutunut legendoihin. Antiikin kreikkalaisen mytologian Prometheus-jättiläisen sanotaan olleen täällä kahlehdittuna kallioon rangaistuksena kapinasta jumalia vastaan. Vuoreen liittyy myös taruja Abrahamin teltasta, jonka suojissa piilee joko pyhä seimi tai elämän puu.

Pysähdymme Terekjoella, Darialin (georg. ”Dar-i-Alan”, 'alaanien portti') solassa. Sola puhkaisee Kaukasuksen pohjoisrinteen matkalla Tšetšeniaan. Khakinruskeat rinteet nousevat molemmin puolin. Runoilijoiden ylistämä Terekjoki ja Darialin rotko huikaisevat: voi kuvitella miten villisti Terek loiskuu keväisin, kun lumi sulaa vuorilta.

Georgian ja Venäjän eli Tšetšenian raja nousee vastaan. Georgian patriarkaatti on pystyttänyt likelle rajaa uutukaisen, lohenpunaisen kirkon merkiksi siitä, että kyseessä on Gergian alue.

Yövymme vuoristokylässä. Aamulla maisema on pukeutunut valkoiseen, tannerta peittää viisisenttinen lumi, jota tuuli nauraen paiskoo. Vuorilla on aina varauduttava yllätyksiin.


Lermontov ja Tamara

Terekjoki ja Darialin sola esiintyvät monen kirjailijan tuotannossa Dumas'ista ja Puškiniin.

Erityisesti maisema kiihdytti Mihail Lermontovia. Hänen runoelmassaan Tamara (1841) noitakuningatar asuu tornissa Darialissa ja viettelee miehiä luokseen. Öiset orgiat päättyvät aina aamulla, kun Tamara heittää rakastajansa ikkunasta vaahtoavaan Terekjokeen.

Darialin linnoituksen, joka tunnetaan paremmin kuningatar Tamaran linnana, rauniot löytyvät todellisuudessakin solan eteläpäästä.

Runoelmassa Demoni (1841) Lermontov kuvaa ikiaikaista tuliolentoa. Sekä kristillisiin että persialaisiin taruihin viittaava Demoni armastaa georgialaista neitsyttä, joka riutuu Darialin solassa. Myös neitsyen nimi on – Tamara. Nimi viitannee Georgian 1200-luvun suurvalta-ajan kuningattaresta Tamarista kertoviin taruihin.


Näin Georgiaan pääsee

Georgiassa on noin 4,6 miljoonaa asukasta, joista suurin osa on ortodoksikristittyjä.

Pääkaupunki Tbilisissä on 1,1 miljoonaa asukasta.

Georgiaan pääsee lentäen Istanbulin, Riikan tai Kiovan kautta. Halvimmillaan edestakainen lento Tbilisiin maksaa noin 200 e.

Tbilisistä pääsee bussilla Svanetiaan (10 h) tai Georgian sotilastien päähän, Venäjän rajalle (10 h).

Hinnat ovat Georgiassa halpoja, joten turisti ei köyhdy liikaa, vaikka ottaisi taksin. Koti- ja hotellimajoitusta on saatavilla runsaasti. Matkatoimistojen palvelujakin löytyy.

Vuorilla voi kierrellä, patikoida ja talvisin myös lasketella hiihtokeskuksissa.


Artikkeli on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 17.4.2014.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Krimin tataarit vaativat oikeuksiaan

Krimin tataarit järjestävät ensi viikolla oman kansanäänestyksen asemastaan. He eivät kuitenkaan ole kokonaan torjuneet yhteistyötä Krimin uuden hallinnon kanssa.


VILLE ROPPONEN


Krim on nyt virallisesti liitetty Venäjään. Niemimaalla elää silti yhä vähemmistö, joka vastustaa liitosta: Krimin tataarit. Tataarien Kurultai eli kansalliskokous vaati viime kuun lopulla vähemmistölle autonomiaa. Vaatimuksessa jätettiin täsmentämättä minkä valtion yhteydessä autonomiaa vaaditaan.


Tataarit aikovat järjestää ensi tiistaina eli 15.4. oman kansanäänestyksen asemastaan Krimillä. Alueen kahdesta miljoonasta asukkaasta tataareja on noin 300 000.


Krimin uusi valta on houkutellut tataareja puolelleen lupaamalla heille viidesosan hallintoviroista ja tataarille virallisen kielen asemaa. Nämä ovat oikeuksia, joita Ukraina ei ikinä myöntänyt. Mutta tataarit eivät oikein luota Venäjään. Heillä on karvaita kokemuksia Krimin äärivenäläisistä kasakkajärjestöistä.


Taustalla on myös toukokuun 1944 pakkosiirto: neuvostodiktaattori Josif Stalin karkotti tataarit Krimiltä Keski-Aasiaan syytettynä yhteistyöstä natsien kanssa. Viime aikoina Krimillä on liikkunut huhuja uudesta pakkosiirrosta. Tataaritalojen oviin on piirrelty rukseja – vanhoja tataareja tämä muistuttaa keväästä 1944.


Tataarien keskusjärjestö Mejlisin mukaan 16.3. järjestetetyssä kansanänestyksessä Krimin Venäjään liittymisestä äänesti vain kolmannes asukkaista; valtaosa tataareista boikotoi äänestystä. Krimin hallinnon mukaan äänestäneitä oli yli 80 prosentia. Tataarit sanovat heillä olevan hallussaan todisteet huijauksesta.


Mejlis on kansalaisjärjestö, sillä Ukraina ei myöntänyt sille poliittisen puolueen tai elimen asemaa, vaikka se käytännössä edustaakin valtaosaa Krimin tataareista.


Tuen hakemista sekä myönnytyksiä


Mustafa Jemilev, Mejlisin entinen puheenjohtaja ja legendaarinen neuvostoajan toisinajattelija, on kiertänyt maailmalla hakemassa tukea tataareille. Puhuessaan YK:n turvallisuusneuvostossa New Yorkissa maaliskuun lopussa Jemilev toisti väitteen Krimin äänestyksen väärennöksestä. Hän vetosi Budapestin 1994 sopimukseen, jossa Venäjä ja USA sitoutuivat puolustamaan Ukrainan rajojen koskemattomuutta vastineeksi, että maa luovutti ydinaseensa. Puhe sai Venäjän YK-edustajan raivoihinsa.


Krimin tataarien kansanäänestyksellä on kiire, sillä määräysten mukaan krimiläisiä, jotka eivät ole huhtikuun loppuun mennessä ottaneet Venäjän kansalaisuutta tullaan kohtelemaan ulkomaalaisina. Ei-kansalaisilla ei olisi äänioikeutta, eivätkä he voisi työskennellä valtion laitoksissa. Mejlisin mukaan vain harvat tataarit haluasivat ryhtyä Venäjän kansalaisiksi.


Tataarit ovat myös tehneet myönnytyksen. Kurultai päätti suostua yhteistyöhön Krimin hallituksen kanssa. Paikallisen ATR-kanavan omistaja Lenur Ismailov nimitettiin Kurultain edustajana Krimin varapääministeriksi. Mejlisin varapuheenjohtaja Zaur Smirnov nimitettiin Krimin kansallisuusasioiden komitean johtajaksi.


Aika näyttää miten tataarit onnistuvat takaamaan oikeutensa Krimillä. Toistaiseksi ei ainakaan ole varsinaisen etnisen konfliktin vaaraa venäläisten ja tataarien välillä, vaikka monet ovat sitä pelänneet.


Neuvostoliiton laajin toisinajattelijaliike


Krimin tataarien liikkeellä on pitkä perinne oikeuksiensa ajamisesta passiivisen vastarinnan avulla. Kamppailu sai alkunsa karkotuksessa Keski-Aasiassa Stalinin kuoleman (1953) jälkeen.


Tataariaktivistien ensimmäinen polvi uskoi, että neuvostovalta ratkaisee heidän ongelmansa. Tuhannet vetoomuskirjeet viranomaisille koristeltiin oikeaoppisesti sitaateilla Leniniltä – tuloksetta.


Tataariliikkeen toinen polvi, johon nuori Mustafa Jemilev liittyi 1960-luvulla, kääntyi neuvostovaltaa vastaan. Enää ei uskottu, että tataarien edes haluttiin palaavan Krimille. Ymmärrettiin, että tataarien tapaus oli osa Neuvostoliiton yleistä ihmisoikeustilannetta.


Krimin tataarit loivat suhteita Neuvostoliiton ihmisoikeusjärjestöihin ja -aktivisteihin, kuten Andrei Saharoviin, Pjotr Grigorenkoon ja Ilja Kabaihin. Osa tataariaktivisteista alkoi vaatia laajemminkin demokratiaa, kansalaisoikeuksia ja sananvapautta. He järjestivät mielenosoituksia ja kansalaistempauksia. Krimin tataarien liikkeestä kasvoi tavallaan laajin toisinajattelijaliike Neuvostoliiton historiassa.


Jemilev perusti Saharovin ja 13 toisinajattelijan kanssa 1969 Neuvostoliiton ihmisoikeuksien aloiteryhmän, joka vetosi YK:hon. Neuvostovalta iski takaisin. Jemilev sai kaikkiaan kuusi vankilatuomiota ja istui yhteensä 17 vuotta leireillä.


Lopulta Neuvostoliiton hajottua tataarit pääsivät palaamaan Krimille.


Krimin kansat


* Venäjä valloitti Krimin tataareilta 1783. Neuvostojohtaja Nikita Hruštšev siirsi Krimin Venäjän neuvostotasavallalta Ukrainalle 1954.


* Krimiläisistä venäläisiä on 58 prosenttia, ukrainalaisia 24 prosenttia ja tataareja 14 prosenttia. Venäjä on puhutuin kieli. Krimin 600 koulusta krimintataaria opetetaan vain 14:ssa ja ukrainaa seitsemässä.
 
 
Artikkeli on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 11.4.2014 ja saman lehden nettisivuilla 13.4.


Teräkseen taittuneet modernismin sarvet

  Georgialaiset modernistit uudistivat taidetta 1900-luvun alussa. Taivaansinisten juomasarvien tarjoama pulppuava malja virkisti kirjallist...